Varjoliito

Varjoliito on ilmailulaji, jossa ihminen lentää laskuvarjoa muistuttavan kankaisen siiven, eli varjoliitimen avulla käyttäen hyväksi lämpimiä nousevia ilmavirtauksia, rinnetuulta tai valjaisiin lentäjän selän taakse kiinnitettyä moottoria. Laji on kehitetty Keski-Euroopan Alpeilla 1970-luvulla, kun laskuvarjoharrastajat halusivat liitää tavallista laskuvarjohyppyä pidempiä matkoja vuoren rinteiltä.

Varjoliitäjät lähtevät liikkeelle juoksemalla rinteessä vastatuuleen, jolloin varjo täyttyy ilmalla. Liitäjä voidaan myös hinata lentoon autolla tai moottorikelkalla. Varjoliidintä ohjataan siiven takareunaan kiinnitetyillä jarruilla ja painopistettä muuttamalla.

Purjelentäjien ja riippuliitäjien tavoin varjoliitäjät käyttävät hyväkseen nousevia ilmavirtauksia, eli termiikkejä, ja voivat pysyä ilmassa tuntien ajan [1]. Varjoliitimellä voidaan lentää myös rinnetuulessa, jolloin rinnettä kohti puhaltava tuuli pitää varjoliitimen ilmassa yleensä muutamien kymmenien metrien korkeudella rinteestä.

Varjoliidin on tehty ohuesta kankaasta. Rakenne muodostuu vierekkäin ommelluista puoliksi avoimista tunneleista, joihin ilma pääsee etuosasta mutta jää vastatuulessa loukkuun takaosaan pitäen varjon muodossaan. Ilmalla täyttyneen varjoliitimen siipiprofiili on samanlainen kuin lentokoneen siiven profiili, ja saa aikaan nostovoiman.

Varjoliitimen siipeen on kiinnitetty 20-50 punosta, jotka yhtyvät kantoliinoihin. Kantoliinat on kiinnitetty pikalukoilla (karabiineilla) lentäjän istuimena toimiviin valjaisiin. Punokset on usemmiten valmistettu dyneemasta tai kevlarista ja valjaat paksusta nylonkudoksesta ja hihnoista.

Valjaissa on lentäjän selän takana ja alla pehmusteena paksu foam tai ilmalla täyttyvä pussi (airbag), jotka suojaavat lentäjää mahdollisessa onnettumuustilanteessa, kaatumisessa tms. Valjaissa on lisäksi varavarjo, joka sijaitsee esim. lentäjän istuimen alla, sivulla tai edessä.

Lentäjän henkilökohtaisia varusteita ovat mm. kypärä, korkeusmittari/variometri, nilkkaa tukevat kengät ja hanskat.

Lentämisessä tarvittavia nousevia ilmavirtauksia eli termiikkejä syntyy kahdella tavalla: kun ilmavirtaus kohtaa rinteen tai vuoren, syntyy pakotettu nosto. Näiden vuorinostojen hyödyntäminen on helppoa, koska niiden sijainnin voi ennustaa tuulensuunnan avulla. Suomessa rinnetuulipaikkoja on vähän, mutta talvella järvien ollessa jäässä, voi varjoliitimellä lentää järven rannalla olevan jo muutamien kymmenien metrien korkuisen rinteen edessä ja päällä.

Tasaisella maalla voimaikkaimmat nostot syntyvät konvektiossa, auringon lämmittäessä maanpintaa. Tällöin ilma manpinnan yläpuolella lämpiää ja alkaa nousta ylöspäin. Varjoliitäjä pyrkii etsimään ylöspäin nousevaa ilmaa esim. kohdista, joissa maanpinta lämpiää tai kumpupilvien alapuolelta. Onnistuneen lennon aikana termiikin avulla noustaan pilvien alareunaan saakka ja liu’utaan sieltä seuraavaan mahdolliseen termiikkiin, joten tuntien ja satojen kilometrien mittaiset lennot ovat mahdollisia jopa Suomessa keväästä syksyyn.

Tasamaalla varjoliidin hinataan autolla tai mönkijällä muutaman sadan metrin korkeuteen, jonka jälkeen lentäjä irrottaa hinausnarun ja lähtee etsimään termiikkejä. Lentäjällä on mukanaan variometri, joka mittaa nousu- ja laskunopeutta (m/s), ja jota hyödyntämällä lentäjä pyrkii etrimään nousevia ilmavirtauksia.

Lähde: Wikipedia